|
|
| Etusivu Toiminta Dokumentit Historia Yhteystiedot Liity jäseneksi | |
|
|
On tärkeää, että myös asukkaat ovat aktiivisia ja antavat sekä meille
Omakoti- yhdistykseen että suoraan Tielaitokselle palautetta, että
toimenpiteet toteutuisivat riittävinä. Meluvallien merkitys paranee
toivottavasti vielä, kun niille saadaan riittävä määrä puustoa, joka
toimii sekä melun että saasteen suodattajana. Olemme saaneet läpi
ehdotuksiamme vallien lisäämiseksi mm. Kyläkunnantien asuntolan
kohdalle, josta estetään melun heijastumaa Kyläkunnantien loppupään
alueelle, johon kallioleikkauksen vuoksi ei tule vallia.
Sosiaalivirasto / Tilakeskus
Pakilan Omakotiyhdistys kääntyy kohteliaimmin sosiaaliviraston Tilakeskuksen puoleen haluten kiinnittää huomiota Pakilaanpuistoon suunnitellun leikkipuiston tarpeellisuudesta alueen lapsiperheille ja näin kiirehtiä puiston rakentamista huoltorakennuksineen.
Pakilanpuiston suunnittelun pohjana ovat olleet Kaupunkisuunnittelulautakunnan 24.2.2000 hyväksymät ja siihen liittyvien kortteleiden suunnittelun tavoitteet.
Puiston nimeksi olivat läheisen ala-asteen oppilaat ideoineet “Kuusenkulma”. Nimen keksinyt luokka (5C) kutsuttiin Pohjoisen sosiaalikeskuksen päivähoidon tarkastajan Marja Holopaisen mukaan hankkeen kummiluokaksi. Suunnittelun kerrottiin olevan myös osa valtakunnallista ESTEETÖN LEIKKIPAIKKA- projektia. Lisäksi puistoon tulevasta huoltorakennuksesta totesi arkkitehti Mikael Gylling, että 250 neliön suuruinen asukaspuistorakennus pyritään saamaan rakennetuksi ilman kaavanmuutosta. Pohjoisesta sosiaalikeskuksesta Katja Rimpilä totesi, että tämä asukaspuisto olisi leikkipuistoista poiketan laajasti eri ikäisten käytössä ja auki pidempään. Vuonna 2004 sanotaan Helsingin Kaupunkisuunnittelu - Kaavoituskatsaus - lehdessä: “Pakilanpuisto. Pakilanpuistoa kehitetään kaupunginosapuistona. Ala-asteen koulun itäpuolelle Halkosuontien tuntumaan suunnitellaan esteetön leikkipuisto.” Maaliskuun 2. päivänä 2005 pidettiin Pakilanpuiston suunnittelun silloisesta vaiheesta avoin yleisötilaisuus Pakilan yläasteen koululla. Siellä aluearkkitehti Markku Hietala totesi ajatuksena olevan, että erityisesti liikuntaesteiset voisivat käyttää metsäleikkipuistoa. Puiston metsäisyys myös säilytettäisiin. Näillä näkymin metsäleikkipuisto olisi osa normaalia puistoa eikä alueelle erikseen osoitettaisi leikkipuistoa.” (Helsingin Uutiset maaliskuu 2005)
Kuten edellä olevasta voidaan päätellä, olivat suunnitelmat jo varsin pitkällä jo vuonna 2001.
Tiedusteltuamme 5.12.2008 puistosuunnittelun nykyvaihetta, saimme Tilakeskuksen suunnittelijalta Kristiina Pyyköseltä kuulla, että edellä mainittu Kuusenkulman hanke, jota ei aikanaan viety eteenpäin, on jo niin vanha, että sitä ei enää voi käyttää ja että puistorakennuksen koko olisi pienennetty 210 m2:iin. Toisaalta Tilakeskuksen menettelytavat ovat tällä hetkellä vasta kehitteillä, joten on ehkä mahdollista, että uusi hankesuunnitelma voitaisiin tehdä suoraan.
Marraskuussa 2008 kehkeytyi läheisen Halkosuontien leikkipuiston käytöstä ilmiriita, josta myös Helsingin Sanomat uutisoi. Leikkipuistossa aamupäivisin hoitoryhmää pitävä perhepäivähoitaja ei ole päästänyt (moniin vuosiin) kyseiselle aidatulle alueelle muita lapsia ja lapsiperheitä “omana aikanaan”. Tämä osoittautui omavaltaiseksi komenteluksi. Muutaman viikon kuluttua Helsingin rakennusviraston edustaja ilmoitti, että kaikilla tulee olla pääsy leikkikentille huolimatta siitä, että siellä olisi jokin “maksullinen” hoitotäti lapsineen.
Hyvä niin, mutta pidempiaikaisena ratkaisuna olisi tällä nimenomaisella alueella, että jo kauan suunniteltu leikkipuisto vihdoin rakennettaisiin. Tarve siihen on hyvin ajankohtainen, kuten äskeisestä leikkipuiston käyttöoikeusriidasta voidaan päätellä.
Huolimatta Kuusenkulman leikkipuistosuunnitelmien kariutumisesta, Pakilan Omakotiyhdistys korostaa leikkipuiston tarvetta ja kiireellistä toteuttamista nyt siis kaiketi Sosiaaliviraston uuden Tilakeskuksen toimesta.
Pakilan Omakotiyhdistys ry.
Jäsenkirje 1 / 2009 15.5.2009
TERVEISET VUOSIKOKOUKSESTA 29.4.2009 Puheenjohtajana jatkaa nyt kolmatta kauttaan Kaisa Leino Halkosuontieltä. Hallituksen pitkäaikaisen jäsenen Pentti Kososen (Pepe) jättämälle paikalle valittiin uutena Jukka Liimatainen Halkosuontieltä. Esitämme Pepelle suuret kiitokset hänen panoksestaan omakotiyhdistyksen toiminnassa vuosikymmenten aikana. Muutoin hallitus jatkaa entisellä kokoonpanolla. Kaisa Leino, puheenjohtaja Halkosuontie 98 Rauno Sarantaus, sihteeri Kyläkunnantie 33 Jouko Strand, taloudenhoit. Kyläkunnantie 19 Seija Vihmaa Pasi Kaskinen Niittyluhdantie 3 Kaija Katajisto Kyläkunnantie 49 Pirjo-Riitta Piiparinen Kyläkunnantie 41 Jukka Liimatainen Halkosuontie 138 Jaakko Mehtälä Halkosuontie 90
Tänä kesänä toteutetaan KATUKIRPPIS HALKOSUONTIELLÄ su 23.8.2009
Pyritään aktivoimaan ihmisten vuorovaikutusta, naapuriapua ja lisäämään yhteisöllisyyttä “kyläyhteisössämme”. Tähän tarjoutuukin heti tilaisuus. Mannerheimin Lastensuojelu Liiton,MLL
LASTEN KESÄKISAT KAIPAAVAT TOIMITSIJOITA su 31.5.2009 klo 10 -13;
ajanottoa, palkintojenjakoa, pituushypyn mittausta + ym. Kisat pidetään Paloheinän ulkoilumajan lähistöllä olevalla kentällä. Aiempaa kokemusta ei tarvita.
Viime vuosina useissakin taloissa on omistaja vaihtunut. Toivotamme teidät uudet lämpimästi
tervetulleiksi alueellemme ja toivomme teidän liittyvän myös seuraamme yhdistyksen jäseniksi. Yhdistyksen tärkein tehtävä on jäsentensä edunvalvojana seurata alueen säilymistä terveellisenä, turvallisena ja edelleenkin viihtyisänä asuinympäristönä.
|