|
Jäsenkirje
2/2005
10.6.2005
Omakotiyhdistys piti vuosikokouksen 19.4.2005 yläasteen
auditoriossa Pakilantie 67. Tilaisuuden aloitti kahden
ko koulun oppilaan nelikätinen pianonsoitto. Anette Rantanen ja
Siiri Friström soittivat kauniisti Debussyn Melankolisen valssin.
Kokouksessa käsiteltiin ensin
menneen vuoden toiminta ja talous ja kyseiset asiakirjat hyväksyttiin.
Vuoden 2005 toimintasuunnitelma herätti vilkkaan keskustelun. Kehä 1
todettiin edelleen tärkeäksi seurannan kohteeksi. Vallien
rakentamista tulee seurata ja tarvittaessa puuttua asioihin. Myös
muut aluettamme lähellä olevat suunnittelukohteet vaativat huomiotamme,
parhaillaan on käsittelyssä Pakilanpuiston kaava, joka on
mielenkiintomme kohteena. Kirkon läheisyyteen suunniteltua 40 pientalon
aluetta olemme jo vastustaneet tuossa laajuudessa ja puoltaneet
partiokämpän ja NMKYn ympäristön pitämistä nykyisessä käytössä.
Myös alueen liikennesuunnittelu vaatii huomiotamme, koska
ainakin Maunulan läpiajon supistaminen on suunnittelun kohteena.
Yhdistys on saamassa vihdoinkin kotisivut. Ne saadaan valmiiksi kesän
aikana ja saanemme osoitteksi www.pakilanomakotiyhdistys. Hakukoneen
avulla löydätte sen jo kesän aikana - toivon mukaan. Myös
sähköpostiosoite on avattu, se on :
pakilanomakotiyhdistys@luukku.com
Vuosikokouksessa lisättiin toimintasuunnitelmaan kaksi asiaa nimittäin
uusien ja vanhojen jäsenten tutustumistilaisuuden järjestäminen
sekä Suomen Omakotiliittoon liittymisen mahdollisuuksien ja
vaihtoehtojen selvittäminen.
Katukirppis järjestetään tänä vuonna Halkosuontiellä ja
ala-asteen kentällä sunnuntaina 21.8.2005. Merkitkää ajankohta
kalenterihin.
Kalustonvuokrausta jatketaan. Pentti Kosonen Kyläkunnantie 23 puh
0400-421292 vuokraa tikkaita, joissa on tukijalat ja
tikastaso, aitaleikkuria, valjasvyötä ja turvaköyttä sekä rännien
puhdistusharjaa ja Rauno Sarantaus Kyläkunnantie 33 vuokraa
sähköistä mehumaijaa. Vuokra on aivan muodollinen 1 euro/vrk
Jäsenmaksuksi päätettiin 5 euroa/vuosi.
Jäsenmaksun voi maksaa joko pankkiin tili Nordea 124450-30752 tai hallituksen jäsenille seuraavasti
RAUNO SARANTAUS KYLÄKUNNANTIE 33
puh 75 41 531 tiistaista 14.6. torstaihin 16.6 klo
18.-20.
EEVA KARTTUNEN HALKOSUONTIE 156 puh 75 46
708 tiistaista 14.6 perjantaisin 17.6. klo 18 - 20.
Valokuvia toivotaan
Kotisivuja tehtäessä todettiin, että olisi erittäin mukavaa ja
tärkeää saada sivuille vanhojakin valokuvia alueen alkuvuosilta
vaikkapa rakennusvaiheesta tai myöhempääkin. Jos joku teistä
sellaisia omistaa, toivomme, että voisitte lainata niitä, että saisimme
ne laittaa kotisivuille ja tietysti palautamme alkuperäiset kuvat
omistajalle. Yhteys hallituksen jäseniin.
Vuosikokouksessa valittiin hallitukseen seuraavat jäsenet:
Karttunen Eeva, puh.joht. Halkosuontie 156, 7546708, 040-5840495,
Kaskinen Pasi, Niittyluhdantie 3,
Kosonen Pentti, vuokrausvastaava, Kyläkunnenatie 23, 0400-421292,
Leino Jouni, varapj, Halkosuontie 98
Sarantaus Rauno, sihteeri, Kyläkunnantie 33, 050-3314724,
Strand Jouko, taloudenhoitaja, Kyläkunnantie 19,
Sylberg Juha,Halkosuontie 132,
Varajäsenet
Nurminen Kati, Halkosuontie 96 ,
Piiparinen Pirjo-Riitta, Kyläkunnantie 41,
Hyvää kesää! Tapaamme viimeistään 21.8. Halkosuontien kirppiksellä!
PAKILAN OMAKOTIYHDISTYS r.y.
EEVA KARTTUNEN RAUNO SARANTAUS
PUHEENJOHTAJA SIHTEERI
|