Etusivu   Toiminta   Dokumentit   Historia   Yhteystiedot   Liity jäseneksi



23.4.2006

Helsingin kaupungin
Terveyslautakunnan jäsen
Kari Lehtola

Asia: terveysasemien lakkauttamisasian käsittely

Pakilan Omakotiyhdistys r.y. edustaa noin sataa kaupungin vuokratontilla asuvaa perhettä Länsi Pakilassa Kyläkunnantiellä, Halkosuontiellä, Niittyluhdantiellä, Heinämiehentiellä ja Suovakujalla. Suurin osa jäsenistämme kuuluu Paloheinän terveysaseman asiakaskuntaan, noin 1/3 Maunulan terveyskeskuksen piiriin.

Olemme huolestuneina seuranneet terveysviraston esityksiä ja -lautakunnan päätöksiä, jotka asukkaiden mielipiteistä piittaamatta ovat syntyneet ja pantu vauhdikkaasti täytäntöön. Todelliset syyt tämän muotoiseen uudelleenjärjestelyyn ovat jääneet meille epäselväksi.

Tiedämme, että Paloheinän terveysaseman lakkauttaminen ja alueen yhdistäminen Maunulan Terveyskeskukseen ovat myöhempien päätösten varassa ja astuisivat voimaan vuonna 2010. Toivomme, että jotain voidaan vielä näiden ratkaisujen osalta tehdä ja peruuttaa päätöksiä .

Paloheinän terveysasema on erittäin hyvin toimiva, taloudellisesti kannattava ja toiminnastaan usein palkittukin asema. Henkilökunta on verrattain pysyvää, joka todennäköisesti johtuu siitä, että asema on hyvin hoidettu ja johdettu. Alueella ei ole (ainakaan toistaiseksi) ollut asiakkaina ns levottomia aineksia, vaan työskentely on asiallista ja rauhallista. Järjestyksen pitoon ei ole tarvittu vahtimestareita. Toimitilat ovat kaupungin omistamia ja tarkoituksenmukaisia terveydenhuollon tiloiksi. Ne ovat myös edullisia taloudellisesti eivätkä kalliita vuokratiloja, kuten julkisuudessa on annettu ymmärtää.

Asemien mahdollinen yhdistäminen edellyttää lisärakentamista, koska Maunulan tiloihin ei voida lisätä tuhansien potilaiden palveluja. Lisärakentaminen on aina kallis investointi, kun sitten vielä jää käyttämättömäksi Paloheinän aseman hyvät tilat.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen hiljattain valmistuneen tutkimuksen mukaan sosiaali-, terveys- ja sivistyspalvelujen tuottamisessa noin 10.000 asukaan väestöpohja on tehokkain. Paloheinän terveysaseman väestöpohja on noin 12.000 eli siis kohtalaisen lähellä ihannekokoa.

Saamamme tiedon kukaan myös Kuopion Yliopistossa on tekeillä tutkimus terveyspalveluyksiköiden koosta suhteessa palvelujen tehokkuuteen ja kustannuksiin. Ennakkotiedot kertovat , että siinäkin tutkimuksessa pienet yksiköt voittavat suuret yksiköt sekä kustannustehokkuudessa että palvelujen tuottamisessa.

Ilmeisesti valmistelussa Terveysvirastossa ei olla perehdytty ajankohtaisiin tutkimustuloksiin, koska on päädytty aivan päinvastasiin toimenpiteisiin.

Toivomme, että voisitte perehtyä kyseisiin tutkimuksiin, joiden tuloksia pitäisi voida hyödyntää Helsingin terveyskeskustoimintojen järkiperäistämisessä.

Yhtenä asiakkaiden saamana etuna uudistuksesta on kerrottu mm Pakila-seuran tiedotustilaisuudessa, että asiakkaat voivat mennä mille tahansa terveysasemalle tai -keskukseen Helsingissä, ei tarvitse enää käyttää omaa terveysasemaa. Emme osaa arvostaa tällaista menettelyä etuna, olemme oppineet arvostamaan luotua omalääkärijärjestelmää, jota tämä menettely ei kunnioita lainkaan. Yleensähän hoitopaikan vaihtoa on pidetty kielteisenä ilmiönä emmekä näe tätä tarjousta etuna.

Saamamme tiedon mukaan ei ainakaan Paloheinän terveysaseman henkilöstöä ole lainkaan kuultu muutoksista. Ainoastaan ylilääkäriä on kuultu valmistelussa. Henkilökunnallahan on asemansa toiminnasta ja toimivuudesta sekä mahdollisista puutteista parhaat mahdolliset tiedot ja varmaan myös kehitysmahdollisuuksista arvokkaita näkemyksiä.

Esitämme, että kun asiaa nyt edelleen valmistellaan ja selvitetään, huomioitaisiin ainakin seuraavia asioita
- lakkautettaviksi suunniteltujen yksiköiden henkilökuntaa kuullaan,
- tutustutaan Kuopion yliopiston ja
- Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuksiin terveyskeskusten koon vaikutuksista toimivuuteen sekä
koska koko yhdistämisprosessi on tarkoitus toteuttaa varsin pitkällä aikataululla, - yhdistettyjen yksiköiden kokemuksia selvitetään ennen jatkotoimia: onko yhdistämisestä ollut niitä positiivisiksi kuvattuja vaikutuksia, joita periaatepäätöstä tehtäessä on tarkoitettu.

Edellä esittämiemme selvitysten perusteella uskomme olevan mahdollista kumota Terveysviraston suunnitelmat mm Paloheinän terveysaseman lakkauttamisesta, jota olemme omista intresseistämme johtuen pitäneet tässä esimerkkinä, mutta tiedot olisivat varmaan myös kokonaissuunnittelun kannalta tärkeitä.

Pakilan Omakotiyhdistys r.y.

Eeva Karttunen                                      Rauno Sarantaus
puheenjohtaja                                         sihteeri

Halkosuontie 156, 00660 Helsinki          Kyläkunnantie 33, 00660 Helsinki
puh 7546708                                          puh 050-3314724
eeva.hanno@karttunen.org                   rauno.sarantaus@edu.hel.fi