Etusivu   Toiminta   Dokumentit   Historia   Yhteystiedot   Liity jäseneksi



29.4.1999


Helsingin kaupungin kiinteistölautakunnalle


Asia: asuintontteihin liittyvien entisten puutarhatonttien vuokraehtojen uudelleen määrittäminen Länsi-Pakilassa

Pakilan Omakotiyhdistys r.y. edustaa Kehä I :n molemmin puolin Länsi-Pakilassa kaupungin vuokratonteilla asuvia vuokramiehiä. Asuintonttien vuokrasopimusten uusiminen on edennyt sopimusten tekemisen asteelle; niiden osalta päätökset on tehty.

Sensijaan useisiin alueen tonteista aikaisemmin erillisellä vuokrasopimuksella kuuluneiden ns puutarhatonttien vuokrasopimukset on kaupungin taholta irtisanottu ja vuokramiehiä on informoitu mahdollisten uusien vuokrasopimusten tekemisestä aivan uudenlaisin ehdoin. Puutarhatonttien hinnoittelu on laskettu samaksi kuin asuintonttienkin, joiden vuokran muodostuksessa rakennusoikeus on ratkaiseva laskuperuste. Sensijaan takatonteilla ei ole rakennusoikeutta, mutta laskentaperuste on kuitenkin sen mukainen. On nähtävissä, että esitetyillä vuokrilla ei vuokrasopimuksia synny; asukkaat pitävät perustellusti suunniteltua laskentaperustetta kohtuuttomana. Myöskään ajatus, että tontista vuokrattaisiin vain se osa, jossa vuokramiehellä on toimintaa esim. marjapensaita, lasten hiekkalaatikko tms, on kovin epärealistinen.

Kaupunki on muuttanut asemakaavaa niin, että entiset puutarhatontit on kaavaan merkitty erikoisviheralueiksi tai puistoksi. Tämä tarkoittaa, että meidän ja edeltäjiemme metsästä raivaamista puutarhatonteista on tullut yleisiä kaikille avoimia puistoalueita, jossa kenellä tahansa kaupunkilaisella on oikeus oleskella ja esim syödä omenia puistamme ja marjoja istuttamistamme marjapensaista yhteisenä omaisuutena. Periaatteessa alueen hoitovastuukin on siirtynyt kaavan muutoksen myötä kaupungille.

Vuokramiehet ovat kuitenkin halukkaita pitämään alueet hoidossaan ja maksamaan kohtuullista vuokraa - - ei kuitenkaan asuintonttien laskentaperiaatteiden mukaista. Meille on kerrottu, että saamme tietenkin pitää takatontit edelleen siisteinä. Olemme pitäneet ko lausahdusta vitsinä, sillä niin kai kaikki helsinkiläiset saisivat esimerkiksi käydä siivoamassa keskuspuistoa! Vuokrasuhteella asukas sitoutuu hoitamaan alueen saaden vastikkeeksi sen rajallisen käyttöoikeuden. Alueiden kuntoa on valvottu kaupungin toimesta aiempien sopimusten aikana eikä meillä sitä vastaan mitään ole ollut.

Tonttien takaosalle ei ole rakennettua kulkuyhteyttä muuta kuin asuintonttien kautta. Ei tietenkään ole oletettavaa, että ko alueille - varsinkaan soisten metsiköiden (=puisto) läpi suuria vaeltajajoukkoja olisi odotettavissa. Mutta alueen hoitaminen tulisi kaupungille huomattavan edulliseksi, jos vuokramiehet sen tekisivät kuten tähänkin asti maksaen vielä jonkilaista vuokraakin. Ellei aluetta enää asukkaiden toimesta hoideta, on odotettavissa, että alueen luonne muuttuu rämettyen ja roskaantuen. Tällaisista roskiintuneista erilaisen tavaran kaatopaikaksi muodostuneista metsiköistä on riittävästi ennestään esimerkkejä. Ei voi olla kaupungin edun mukaista, että alueen ilme muuttuu hoidetusta edellä kuvatulla tavalla.

Helsingin kaupunki on sitoutunut kestävän kehityksen tavoitteisiin ja paikallinen Agenda 21- toimintaohjelma on työn alla. Monien hyvien teemojen joukossa kestävän kehityksen suunnittelussa on mm. asuminen sekä asuinympäristön laatu ja viihtyisyys. Asukkaalle oma asuntoa ympäröivä ulkotila on erittäin tärkeä: Raportti 1/Kestävän kehityksen teematyöryhmien ehdotukset s.26, kohta 4.1. 2. kpl . Mielestämme hoidetuilla asuinalueilla (meidän tapauksessamme asuintontin lisäksi myös sen lähialueella, entisellä puutarhatontilla), on erittäin tärkeä merkitys viihtyvyyden kannalta muillekin kaupunkilaisille kuin vain meille, jotka ko alueella asumme.

Vaikka alueen hyötykasvillisuus ei ole siirtolapuutarhojen tai viljelypalstojen tasoista, ei marjapensaitamme ja ryytimaitamme voi jättää huomiotta mietittäessä Helsingin paikallisen Agenda 21-projektin tarkoittamaa elintarvikeomavaraisuuden lisäämistä. Tontteja on vähän yli 100 ja joka pihalla on muutama pensas ja omenapuu. Tuottoa ei ole tarkemmin määritelty, mutta se ei ole vähäarvoinen.

Kaupunginosan luonteeseen hoidetuilla pihoilla on suuri merkitys. Myös takatonttien hoidettuna pitäminen korostaa Pakilan puutarhakaupunki -luonnetta ja sen omaleimaisuutta, jonka vaalimista myös paikallinen Agenda 21 pitää tärkeänä.

Vaikka paikallisagenda 21, johon olemme useaan otteeseen viitanneet, ei vielä ole toteutunut, pidämme tärkeänä, että teematyöryhmien asettamien painotusten mukaisesti pyritään jo nyt toimimaan. Se tarkoittaa myös yhdyskuntasuunnittelussa avoimuutta, osallistumista ja vuorovaikutusta, jota haluamme nyt tekemällämme esityksellä korostaa.


Pakilan Omakotiyhdistys r.y. esittää kiinteistölautakunnalle, että
- Länsi-Pakilan kaupungin vuokratontteihin liittyvät entiset puutarhatontit vuokrataan edelleen erillissopimuksin asuintonttien vuokramiehille ,
- vuokrasopimukset valmistellaan yhteistyössä asukkaiden edustajien kanssa,
- vuokrasopimuksissa määritellään määräalan suuruus ja vuokra-ehdot,
- vuokrasopimukset laaditaan olemaan voimassa toistaiseksi kuuden (6) kuukauden irtisanomisajoin puolin ja toisin sekä
- puutarhatonttien vuokra määrätään neliövuokrana siten, että se on 10 % asuintontin kulloisestakin neliövuokrasta.


Pakilan Omakotiyhdistys r.y.

Eeva Karttunen Rauno Sarantaus
puheenjohtaja sihteeri

Jakelu
- kiinteistölautakunta
- tarkastaja Mukkala kiinteistövirasto

Tiedoksi
- apulaiskaupunginjohtaja Korpinen/PaikA-projekti