Etusivu   Toiminta   Dokumentit   Historia   Yhteystiedot   Liity jäseneksi




TOIMINTAKERTOMUS 2007 - 2008

EHDOTUS VUOSIKOKOUKSELLE

Vuosikokouksesta vuosikokoukseen
Pakilan Omakotiyhdistys ry. hallitus
Hallituksen toiminta ja jäsenistö
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Pakilan yläasteella 18.4.2007. Tilaisuuden aluksi puheenjohtaja Eeva Karttunen kertoi kuluneen toimintakauden keskeisistä toimista.
Hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 20.9.2007 sekä yhdistyksen vuosijuhlaa valmistelevat palaverit 24.10.2007 ja 10.11.2007.
Vuosikokousta valmisteleva hallituksen kokous oli 11.3.2008. Muutoin asioiden valmistelu tapahtui asiakohtaisesti henkilö- ja sähköpostikontaktein. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2007 lopussa 86.

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje jaettiin 18.6.2007. Siinä valaistiin toimintamme keskeisiä alueita. Yhdistyksen puheenjohtajana aloitti Kaisa Leino, jolle Eeva Karttunen luovutti paikkansa vuosikokouksessa. Eevalle parhaat kiitokset tarmokkaasta toiminnasta jäsenistömme parhaaksi.
Yhdistyksen tärkein tehtävä on jäsentensä edunvalvojana seurata alueen säilymistä terveellisenä, turvallisena ja edelleenkin viihtyisänä asuinalueena.
Jäsenkirjeessä korostettiin myös, että mahdollisimman moni liittyisi jäseneksi. "Liikenteeseen ja rakentamiseen liittyvät asiat koskettavat meitä jokaista. Siksi on tärkeää, että kaikki olisivat osaltaan mukana toiminnassamme." Samalla esiteltiin yhdistyksen uusi hallitus yhteystietoineen.

Yhdistyksen kotisivut osoitteessa: www.pakilanomakotiyhdistys.net

Pakilanpuiston suunnittelu

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi 8.3.2007 lausunnon Pakilanpuiston aluetta koskevista asemakaavan muutoksista tehdyistä muistutuksista ja lausunnoista (NRO 11540). Muistutuksia olivat tehneet Pakilan Omakotiyhdistys sekä Halkosuontien 15 asukasta. Muistutukset koskivat Halkosuontien takatonttien vuokraoikeutta sekä liikenneongelmia ja Kehä I:n melua.Lautakunta toteaa lausunnossaan, etteivät muistutukset ja lausunnot anna aihetta muihin toimenpiteisiin. Takatonttien osalta, vaikka ne kaavassa kuuluvat Pakilanpuiston puistoalueeseen, todetaan, että takatontteja vuokrataan edelleenkin vain niiden kohdalla oleville tontin haltijoille - ei yleisille yhdistyksille.
Halkosuontien liikenteestä todetaan, että kokonaisliikenne ei täydennysrakentamisen vuoksi kasva suuremmaksi kuin kaavaehdotuksen yhteydessä on arvioitu. Puustoalueen melunsuojauksen vaikutuksesta todetaan, että metsävyöhykkeiden vaimen- nuskykyä usein yliarvioidaan ja että käsitys kasvillisuuden vaimennuksesta perustunee viime kädessä psykologiseen vaikutukseen. Ihmiset luulevat kuulevansakin vähemmän, kun he näkevät vähemmän.

Terveyskeskussupistukset

Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtaja Matti Toivola esitti lokakuussa 2007 terveyslauta- kunnalle, että Koskelan terveysasema siirretään Oulunkylään ja Paloheinän terveysasema Maunulaan noin vuonna 2011. Terveyslautakunta päätti 20.11.2007 palauttaa terveysasemien muutosesityksen uuteen valmisteluun.

Omakotiyhdistyksen 60-vuotisjuhla 2.12.2007

Pakilan Omakotiyhdistyksen 60-vuotisjuhla pidettiin VPK-talolla 2.12.2007. Paikalla viitisen- kymmentä asukasta. Tilaisuudesta muodostui lämminhenkinen ja juhlava kotiseututilaisuus. Tilaisuudessa julkaistiin ja jaettiin läsnäoleville vanhoin valokuvin kuvitettu vihkonen Pakilan Omakotiyhdistyksen historiaa 1947-1962. (Liitetään arkistopöytäkirjaan). Tämä tekstiosuus on luettavissa myös yhdistyksen kotisivuilta.
Erillistä jäseniltaa ei pidetty. Vuosijuhlan tarkoituksena olikin esitellä yhdistystä sekä uusille, että alueen vanhoille jäsenille ja tutustuttaa näin naapurita toisiinsa. Näin tapahtuikin. Yhdistyksen arkistopöytäkirjaan liitetään myös juhlasta tehty valokuva ja tekstikooste.

S-Market Pakilantie

Yhdistys otti aiemmin yhteyttä kauppaliikkeen lähinaapurustolle aiheuttamista melu- valo - ja hajuhaitoista. Melun ja valohäikäisyn vähentämiseksi liike on tehnyt rakennemuutoksia, jotka ovat vähentäneet koettua haittaa. Hajuhaitoistakaan ei viime toimintakautena 2007 ole tullut valituksia ainakaan hallituksen "korviin".

Katukirppis

Katukirppis pidettiin Halkosuontiellä ja ala-asteen koulun parkkipaikalla 19.8.2007. Kojupaikkoja 76. Tapahtuman suosio ja vilkkaus viestii edelleen kirppiksen tarpeellisuudesta.

Kaluston vuokrausta 1e / vrk.

Välineistöä lainattavissa seuraavasti: Tikapuut, tukijalka ja tikastaso yhdistelmä, valjasvyö ja turvaköysi, rännien puhdistusharja teleskooppivarsineen Seija Vihmaa.

Sähkömehumaija, Rauno Sarantaus Kyläkunnantie 33.

Alennuksia lähiliikkeistä

Jäsenmaksukuittia vastaan kannattaa kysellä alennuksia lähiliikkeistä:
Pakilan Kukkatalo, Pakilantie 69
Lasityö Rantanen, Lepolantie 23
Muhevainen Oy puutarhamyymälä, Kaarelanvierto HKI 42
JR-Rauta Oy Rautakauppa, Pakilantie 14